E-paardit

Laittakaa vaikka jostain bonditunnari soimaan tähän taustalle ;)

Meidän kurssin suuri voimannäyte, E-bileet on nyt takana! ...tai oikeestaan ne oli takana jo lähes 2 viikkoo sitten, mutta jokatapauksessa E-bileet ovat nyt siirtyneet menneeseen aikamuotoon.

E-bileet ovat siis 1. vuosikurssin järjestämät Esittelybileet, joissa tarkoitus on näyttää muille kursseille, kuinka me osataan olla luovia ja mahtavia ja organisointikykyisiä ja kaikkia muita ylistyssanoja.

Meidän E-bileiden teemana oli (lähes mielikuvituksellisesti) James Bond. Kurssin sisäseltä draamalta ei jäätävän järjestelystressin takia vältytty, mutta hui kun ite bileet suju ihan mielettömän hyvin! Neiti F:n johdolla koristelutiimi loihti Vanhalle työväentalolle ruokailutilojen lisäksi casinon ja asevaraston. Ja koska asevaraston seinät on tottakai mustat, niin juhlia edeltävä päivä kului huoneen seinien päälystyksessä jätesäkeillä.

Paikalla oli mielettömät valo- ja äänitekniikat ja meidän E-video(Teemaan sopiva video, jonka kurssi esittää E-bileissä)kin oli hyvin tehty. (Ja ylipäätään E-video oli tehty.... viimeistely tapahtui n.2h ennen bileitä)

Bileissä oli pokeriturnaus, missä munkin piti alunperin olla diilaamassa, mutta diilereistä olikin sitten ylitarjontaa, joten jättäydyin rannalle.

Itse soitin meidän bilebändissä pianoo, joka ei kuulunu/näkyny minnekkään. Mut meidän keikalla oli ihan mieletön fiilis! Ihmiset hyppi ja pomppi lavan edessä ja laulo mukana ja meidän kitaristi (yks niistä kolmesta) sai peräänsä kiljuvan tyttölauman :D

Huhhuh. Kaiken sen jäätävän panikoinnin ja epätoivosuuden jälkeen kaikki menikin paremmin, kun odotettiin. :)

Latinan oppitunnit alko jo!

Arki on päässyt nyt ihan viimestään viimeviikkoina iskemään. Kiirettä pitää koulun, musiikkiopiston ja muun ylimääräsen söhläyksen kanssa.

Vaikka tähän opiskelutyyliin on jo ehtinyt totutella, niin tylsistymään en silti ole päässyt. Koulussa alkoi lisääntyminen, kasvu ja kehitys-jakso... Jollain tasolla tuntuu, että vasta nyt ollaan päästy kunnolla aiheeseen. Taisiis toki solujutut ja muutkin on tärkeitä, mutta tuntuu, että jostain on tipahtanut jotain ihan uutta innostusta, kun opetellaan ihan "oikeita" asioita....

Oon myös tosi mielissäni meidän oppikirjoista.... Varsinkin "Guyton", eli meidän fysiologian kirja tuntuu oikein mukavalta kaverilta tutoreita tehdessä.  (P.s. Tiesittekö että Grayn anatomia on ihan oikeesti alunperin oppikirja? :O )

 Motivaatiota pitää yllä mielenkiintosten aiheiden lisäks esim se, että pääsen ens viikolla opintokäynnille neuvolaan! Eka kerta kun meen ihan yksin (en parin tai ryhmän kanssa) sinne huoneeseen potilaan/potilaiden ja lääkärin/terkan kanssa...

Verta... ja lisää verta... ja viattomien shoppailijoiden verta...

Hui... Tää viikko on alkanut verisesti

Eilen me opeteltiin verinäytteiden ottotekniikoita. Ensin perus sormenpäänäyte ja sen jälkeen laskimoverinäyte kyynertaipeesta. Oon aina ollu vähän piikkikammonen, mutta verinäytteenotto, jonka kaverini (joka ei ennen ollut koskenut edes parsinneulaan, saati verinäyteneulaan) otti minulta ei ollut yhtään stressaava. Päinvastoin... Meidät oli juuri sanallisesti ohjeistettu näytteenottoon ja sitten kaikki sujui kivasti ja katselin vaan kun veri valui suonesta alipaineistettuun purkkiin... Ja sitten mulla olikin jo kädessä lämmin tuubillinen punaista nestettä.

Oma osuus ei sitten osunut niin hyvin... Neula meni aluksi ihan hyvin, mutta säätäessäni putken kanssa neula meni vinoon, ja kaveria vähän sattui... anteeks... gaah. nyt vähän pelottaa opinko ikinä ottaan kunnon hyvää näytettä... Tai uskaltaako kukaan edes ikinä suostua koekaniinikseni...

Tänään oli Sokoksella "Tunne arvosi"-tapahtuma. Olin aluksi (kuten oltiin sovittu) unettomuus-pisteellä jakelemassa lehtisiä ja kertomassa kestohymy naamalla "kuinka jo pienillä elämäntapamuutoksilla voi vaikuttaa unen laatuun...". Oltiin ilmeisesti kovin tehokkaita univalistajia, koska esitteet loppuivat kesken.

Verensokeripisteelle oli sillä välin ehtinyt kertymään aikas pitkä jono, joten mut nakitettiin lennosta sitten sinne. Noin 15sekunnin alustuksen jälkeen mulle iskettiin eteen kasa näyteliuskoja ja piikkejä, pistin, verensokerinmittauslaite, desinfiointiainetta, puhdistuslappuja ja laastareita... Siitä sitten tekemään reikiä ihmisten sormenpäihin koneella, jota ei koskaan ennen ollut nähnyt, ja kertomaan heille taudista (2. tyypin diabetes), josta oma tieto rajoittuu lähinnä lukion bilsankirjan haimaa käsittelevään kappaleeseen. Sähläystähän siinä sitten oli... Ensimmäisellä mitattavalla oli varmasti turvallinen olo, kun kurkin kaverin olan yli, kuinka homma nyt sitten hoituu. Puolituntisen aikana ehdin tekemään pari harhapistosta, tiputtamaan mittauslaitten roskiin ja jopa saamaan pari ihan luotettavaa tulosta...

Hih... oli kuitenkin hauskaa!

Mitä ihan oikeasti teen täällä

Oho... Toinen jakso jo hyvää vauhtia käynnissä! Miten tää näin nopeeta?
ps. kyllä, pääsin ekasta jaksosta läpi.

Oon lähinnä päivitelly tänne asiaa meidän lääkisläisten oheistoiminnasta, mutta ihan tosissaan me myös opiskellaan täällä.

Luentoja täällä on suhteessa opetettavaan asiaan hyvin vähän. Esimerkiksi, kun opiskelimme sidekudoksesta, oli meillä ensin Tutor-ongelma aiheesta, seuraavana päivänä aiheesta luento ja päälle vielä kuikuilimme mikroskoopilla näytteitä erityyppisistä sidekudoksista.

Eilen kävimme sairaalassa opiskelemassa inspektiota. Kiertelimme osastoilla lääkärin perässä ja syynäsimme potilaista ulospäin näkyviä oireita sairauksista.

Eräs hauska asia on ollut myös läskikgeenin testaus. Koko viimekevään pänttäsin Bios5:sta PCR-menetelmää ja elektroforeesia... Täällä pääsin ihan oikeasti kokeilemaan niitä!
Eristimme itseltämme DNA:ta ja monnistimme sitä tiettyä pätkää PCR-menetelmällä. Tämän jälkeen restriktio-entsyymin avulla katkoimme geenin ja päättelimme elektroforeesiajon perusteella genotyyppimme... Itse olen homotsygootti muuntuneella versiolla kyseisestä geenistä... Kansankielellä: minusta tulee vanhana läski.

PBL-opiskelu on myös mukavaa. Meillä on oikein mukavasti toimiva tutor-ryhmä ja tapaukset (keissit) ovat olleet mielenkiintoisia.

Huh... nyt pitäis varmaan rveta taas ratkomaan tutoria... Aiheena tällä kertaa DNA ja mitoosi

Kannustusjohtajuutta

Eräs lukuvuodenalun hauskimmista tapahtumista on ollut viimetorstain mediverkko-cup, jossa leikin jäätävä kasarihaalari-asu päällä cheerleaderia. Joukkueellamme oli tiikerimaskotti jonka perässä sitten tansimme, rakensimme pyramidejä ja huutelimme kannustushuutoja cursus Huuskosen pelaajille. Hävisimme kaikki pelit, mutta ei se ainakaan kannustuksesta ollut kiinni!

Meidän kova(äänise)sta kannustuksesta huolimatta cheerleader-kisan voittivat ansaitusti cursus Ruotsalaisen Cheerleaderit, jotka  olivat askarrelleet itselleen kanustusasut blondeista peruukeista, keltaisita asusteista ja sinisistä IKEA-kasseista.

Jatkoille joku kiva lääkefirma oli sponssannu meille (juomien lisäksi) mielettömät kasat pizzaa! Oli jotenkin niin hupaisa näky, kun astui jatkopaikalle, ja kaikkilla pöydillä vain lojui kasa pizzalaatikoita!

Loppuilta oli kovin leppoisa ja mukava, tutustuin taas uusiin kurssikavereihin... Mihinköhän asti niitä uusia naamoja ja nimiä riittää?

Ystävyyttä yli (oppiaine)rajojen

Tänään TamY oli ystävällisesti järjestänyt meille kaupunkisuunnistuksen.

Joukkueemme Manus Observatores (juu, emme itsekään tienneet mitä se tarkoittaa ilman latinan sanakirjaa) oli pukeutunut lääkismäisesti sukusoluiksi. Siinä sitten marssimme kolmen siittiön ja yhden munasolun ryhmässä ympäri Tampereen keskustaa. Rastien tehtävät vaihtelivat Aliaksesta sisäkumijumppaan ja sieltä Turun pommittamiseen petanque-kuulilla. Tunnelma oli rento ja rastimiehet tykkästyivät neiti F:n jäätävään läpänheittoon, siittiötanssimme ja mägäristä hankittuihin juustopurilais-lahjuksiimme.

Vaikkemme Kokoomusnuorten rastilla ihan kaikkia poliitikkoja tunnistaneetkaan, kokonaissuoritus taisi mennä kovin hupaisasti. DDR:n naisvoimistelijoilta saamamme erikoismaininnan lisäksi saavutimme kisassa kolmannen sijan!

Spa Hydrocephalia

Viime perjantai...

Parin ensimmäisen viikon aikana on tullut ravattua kaiken maailman lääkisbileissä/-tutustumisilloissa. Viime perjantaina oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun joku meidän kurssilainen omatoimisesti järjesti jotain... Siis aivan irrallaan kandiseurasta(oppiainejärjestömme) sun muusta koulusta.

Vietimme kurssin isännän (ja hänen toisella vuosikurssilla olevan kämppiksensä) luona tupareita. Muuten kyseessä oli aivan tavallinen TOASin kämppä, mutta parvekkeelle isännät olivat perustaneet Spa Hydrocephalian (googlettakaa vaan).

Ilta sujui hupaisasti ja leppoisasti, kunnes minä ja neiti F päätimme ruveta yllyttämään toisiamme. Lopputuloksena neiti F on uima-altaassa alusvaatteisillaan ja minä muuten vaan kaikki vaatteet päällä... ja kännykkä taskussa.
     Tällä hetkellä kännykässä eivät toimi näppäimet 5, 8 ja 0. Tekstiviestien kirjoittaminen on kovin haastavaa, mutta muuten kännykkä oikeestaan pelittää ihan jees.

Yöllä menin sitten jatkoille Spinnille (TTY:n DJ kerho) ja ilta jatkui aamuun asti...
omnomnomnom, lauantain työt... 

Kintulampi

Oho, tää blogi on vähä painottunu tähän opiskelun oheiseen elämään enemmän kuin itse opiskeluun. Mut ei se kai mitään? Sitäpaitsi oheistoiminnasta pitää raportoida nyt kun sitä vielä runsaasti riittää. Ja opiskelukin alkaa kunnolla vasta solujaksolla parin viikon päästä. Kyllä sitä ehtii myöhemminkin vielä vaikka kuinka paljon opiskella.. ja kirjottaakin siitä.

Tänään oli vuorossa retki Kintulammelle.  Matkaa Kintulammelle on eri lähteiden mukaan n.14-21km. (Todellinen matka ilmeisesti n.19km) Kintulammelle sai matkata joko juosten (6 fuksipistettä), pyöräillen (2pist.) tai "vässykkäkyydillä" bussilla (0 pist.). Itse olin siinä semi-urheilija-joukossa, eli pyöräilin.

Pyörämatkalla tuli taas ajatelleeksi kuinka hieno asia olis toimiva semihyvä kamera. Syysmaisemassa polkeva pyöräjoukkomme oli aikas kaunis näky.
Ensimmäiset 15km kului ihan mukavasti... Laskeuduimme alas johonkin soramontun tapaiseen, ja sen jälkeen edessä häämötti oikealle kaartava mutka, ja MIELETÖN ylämäki... no ei auttanut kuin polkea pohkeensa pilalle. Onneks Pispalanharju on karaistanu kesän aikana mun reidet sen verran teräksisiks, että mäki meni yllättävänkin helposti. Koko loppumatka oli pelkkää ylä- ja alamäkeä, mutta lopulta olin soratien päässä (josta vielä n.0,5km kävelyä kintulammen majalle) toisena pyöräilijänä.... en viitsinyt ohittaa opasta, kun olisin muuten eksynyt.

Huh huh... Rankempi pyöräilymatka kuin mitä odotin... Täys kunnioitus niille jotka JUOKSI saman matkan.

Perillä Kintulammilla grillailimme ja söimme omia eväitä (omnomnom maissia) ja kandiseuran(?) tarjoamaa tikkupullaa. Kintulammilla julistettiin myös kurssin vastuuvirat. Pari kaveria oli pyrkinyt isännäksi ja emännäksi, mutta kumpikaan ei valitettavasti päässyt virkaan. Isännäksi meidän kurssi oli valinnut Topi Huuskosen, joten tästä eteenpäin vuosikurssimme kantaa nimeä Cursus Huuskonen.

Valitsijaisseremonian jälkeen uusi Isäntä ja Emäntä kannettiin vaatteet päällä järveen ja saunotettiin. Ilmeisesti (huhupuheista ja Topin jäätävästä sammaltamisesta päätelleen) vanhempien vuosikurssien isäntä-emäntä-kompleksit olivat juottaneet fuksi-isännän ja -emännän saunassa pikakänniin. (muutenhan tapahtuma oli alkoholiton)

Ilta loppui jo 9 aikaan. Pääsimme bussilla taikaisin koululle. Pyörät ei kaikki mahtunu tavaratiloihin, joten minun ja joidenkin muiden piti ottaa oma pyörä bussin sisään käytävälle killaileen. Koululta oli sitten vielä kiva iltalenkkipyöräily kämpille Hervantaan.... 40km satulassa tänään. Kiitos ja kuittaus.

Ensimmäinen viikko

Viikko vierähti aikas nopeasti... En ehtinyt tännekään kirjoitteleen, mutta ehkä se on vain parempi, että ensimmäinen lääkisviikko on sujunut jotenkin muuten kuin tietokonetta näpytellessä.

Ensimmäinen viikko oli aikas muikea. Koululla oli kasa enemmän ja vähemmän tärkeitä luentoja, pari tutor-istuntoa, seminaari ja paneelikeskustelu. Suurin osa opinnoista on ollut käytännön asioiden selittelyä, mutta on joukkoon mahtunut myös lääkärin etiikkaa ja ensiaputaitoja. Paneelikeskustelussa saimme kysellä jo valmistuneilta ja työssäkäyviltä lääkäreiltä heidän työstään ja ajatuksistaan. Keskustelu olisi varmasti ollut vieläkin mielenkiintoisempi, jos se olisi pidetty muulloin, kuin toogabileiden jälkeisenä aamuna ja suurin osa energiasta ei olisi valunut silmien auki pitämiseen.

Jo viime torstaina pääsin myös ensimmäistä kertaa sairaalaan! Käynnillä sain haastatelle potilaita siitä, millainen on hyvä lääkäri ja millaista palvelua lääkäriltä odottaa. Sain myös seurata heitä itse lääkärin vastaanotolle ja seurata "lääkärin ja potilaan vuorovaikutussuhdetta". Oli jännä käynti!

Suoraan oppimiseen/opiskeluun liittymätöntä oheistoimintaakin on kyllä tullut harrastettua! Maanantai-, tiistai-, ja torstai-ilta kuluivat kaikki kurssikavereihin tutustuessa erilaisissa tapahtumissa.

Tiistaina menimme hupitutorryhmän etkojen kautta lukuvuoden avajaisbileisiin. etkoilla leikimme tutustumisleikkejä, hörpimme matea (eteläamerikkalaista teejuomaa) ja harrastimme vapaata sosiaalista kanssakäymistä. Myöhemmin illalla Miamin tanssilattia oli täysi ja muutenkin tunnelma tulevien medisiinan harrastajien keskuudessa oli korkealla. Viimekeväisen valmennuskurssimme opettaja oli luvannut tarjota kaikille Tampereen lääkikseen sisäänpäässeille juomat, ja lupaus tästä lunastettiin.

Torstaina oli sitten vuorossa legendaariset toogabileet! Etkoilla olimme parin tutor ryhmän kanssa joidenkin ylempikurssilaisen mielettömässä miljoonan neliön (ok, ehkä vähän liioittelen) kämpässä Kalevassa, seitsemännessä kerroksessa. Siellä sitten kietouduttiin lakanoihin ja muihin toogan tapaisiin viritelmiin ja kieriteltiin laakeriseppeleitä päähän. Itse bileissä syötiin ja (varsinkin) juotiin hyvin, hypittiin tanssilattialta djn ja bändin tahdissa, käytiin 6. vuoden setien hieronnassa ja sosialisoiduttiin muiden Hippokrateen perillisten kanssa.
Yöllä vähän ennen kolmea bileiden päättyessä me Hervannan hiipparit möngersimme taksiin ja kurvasimme Duolle. Ennen kotiutumistani kävin vielä Duon roskiksilla dyykkailemassa erään toisen toogahiipparin (TH) kanssa. TH sai saaliikseen ison ananaksen. Viikonloppuna töissä ollessani sain kuulla työkaveriltani (joka ei itse opiskele lääkiskessä), että hän oli löytänyt kämppiksensä toogabileiden jälkeisenä aamuna sängyn ja vaatekaapin välistä suuri ananas vierellään....

Peura ajovaloissa

Kuten arvata saattaa, ensimmäinen päivä uudessa koulussa oli uuden ihmettelyä ja epävarmuutta siitä missä pitäis olla ja mitä pitäis tehdä ja miten tuun muistaan kaiken tästä informaatiotulvasta. Uusia nimiä kuulin tänään kymmeniä, niistä opin ehkä käsien sormilla laskettavan määrän (jos sitäkään). Kuitenkaan en oo ressaantunu tai mitään. Ehkä vaan sallin itselleni sen, että oon nää ekat päivät (ehkä viikot tai kuukaudetkin) vähän ulapalla. Eihän sitä kaikkea voi heti oppia.

Olin lähdössä pyörällä kouluun, kunnes pyörää hakiessani alkoi sataa! Äiti onneksi tarjoutui heittämään mut ja kaverini F:n ekan päivän kunniaks Kaupin kampukselle. Auto kurvasi Bio-rakennuksen pihaan. Kun astuimme ulos autosta, huomasimme, että vanhempien vuosikurssien oppilaat olivat asettuneet oven molemmin puolin kunniakujaksi meille fukseille. Kun kävelimme ylälempiluokkalaisten ohitse, he huusivat, hurrasivat, taputtivat ja jopa soittelivat trumpettifanfaaria meille. Mieletön tapa astella uuteen kouluun!

Aamulla meillä oli pari "tervetuloa yliopistoon"-luentoa. Vanha opetussuunnitelma blaablaa, uudet tilat blaablaa, opiskelijamäärän lisäys blaablablöö.... tätä rataa. Kun pari professoria oli saanut puheensa pidettyä, alkoi kaiuttimista soimaan tämä:
Samassa sisään asteli kauniin tyttösen käsipuolessa kapteenin asuun pukeutunut fuksikapteeni. Hän kertoi n.5min puheessaan kuka on ja mitä tekee täällä lääkiksellä meidän pikku puksipalleroiden eteen.

Tampereen lääkiksessä käytössä on PBL-opiskelu (siitä ehkä lisää myöhemmin). Siihen kuuluu asioiden opiskelu pienryhmissä ohjaavan tutorin kanssa. Iltapäivällä meillä oli jo ensimmäinen tutor-tapaaminen, jossa vähän tutustuttiin toisiimme ja kirjoitimme ryhmälle säännöt. Saimme myös tietää, että pääsemme ensimmäisen kerran tutustumaan sairaalaan elämään jo torstaina!

Iltapäivällä tapasimme hupitutorimme. He ovat toisen vuosikurssin opiskelijoita, jotka opastavat meitä lääkiksen tavoille. Hupitutorit järjestävät bileitä ja tapahtumia, niiden etkoja, sekä ovat tukena ja turvana meille eksyneille pikku ekavuotisille. Jotenkin on lohduttavaa nähdä, että kaikki toisen vuosikurssin opiskelijat luovivat sujuvasti kampuksen alueella ja osaavat/tietävät talon tavat.... ehkä mäkin vielä joskus opin.

Puoli 4 aikaan lähdimme kampukselta käymään kotona/kämpillä.
Tasan klo 6 saavuimme takaisin medisiinarinkadulle hupitutor-ryhmän kokoontumiseen. Kiertelimme ja kaartelimme ympäriinsä. Tutustuimme kampusalueeseen sekä toisiimme. Tutustumisilta olisi jatkunut n.klo 21 asti, mutta jouduin lähtemään jo ennen seitsemää musiikkiopistolle. Nyt vähän jänskättää olenko huomenna yksinäinen susi kampuksella, kun en ollut tutustumisillassa leikkimässä seuraleikkejä...

Huomiseen...

Kello on 0.59. Olen hereillä.

Jännittää, tottakai. Mutta ei niin paljoa kuin ehkä pitäisi. Hassuja ajatuksia liikkuu päässä. Onneksi pari kaveriakin on päässyt samalle vuosikurssille, joten en ole ihan yksin. Hih... HUOMENNA SE ALKAA


Näytä suurempi kartta

Kun luukusta tipahti se paksu "kirjekuori"

Eräänä kesäkuisena aamuna heräsin ja lähdin töihin. Normi aamu.

Olen kesätöissä Särkänniemessä possujunan (ja vähän muidenkin lasten/perhelaitteiden) kuljettajana. Tänä kyseisenä päivänä olin kahdeksan aikaan aamulla vääntänyt hemaisevanoranssin Särkänniemi-fleecen niskaani ja suunnannut ryhmän kanssa Kanttixkantti (vanhat autot)-laitteelle.  

   Olin vasta pari päivää sitten aloittanut työt, joten luvassa oli koulutusta laitteen käytöstä. Ryhmävastaavan selittäessä autojen sielunelämästä, tunsin kuinka kännykkä taskussani alkoi vibrailla hillittömästi... Joku soitti... monta kertaa. Joku lähetti parikin viestiä... Kännykkä jatkoi tärisemistä...

   Kuumottelin siinä sitten hetken. Halusin tarkistaa, miksi kännykkäni oli saanut raivohepulin, mutta kännykän käyttö työpäivän aikana (ja varsinkin ryhmävastaavan läsnäollessa) on tottakai kovin kiellettyä. 

   "Noniin ja tässä on sitten tämä ajolaitevastaavien numero, johon sitten soitetaan, jos ei jostain syystä pääse töihin, tai tulee myöhässä. Voitte tallentaa kännyköihin vaikka heti, jos ne nyt sattuu olemaan mukana". Kun Ryhmävastaava oli tämän saanut sanottua, olin jo kaivanut kännykkäni esiin. Numero taisi jäädä tallentamatta, kun näytöllä luki:

              "Onnee ihan mielettömästi! Toogabileissä sitten nähdään!" 

             "Onnittelut oli sitten tietenkin biotekniikan opiskelupaikasta. 

       Eivai, tuplaonnittelut! Mut uskallatkin sitten valita sen biotekniikan!"

Eihän se voinut olla totta? OLIN PÄÄSSYT LÄÄKIKSEEN! KILJUIN JA POMPIN JA HYPIN JA HUIDOIN JA HALAILIN MAAILMAA.... pääni sisällä. (Lisämunuaisten ytimestä erittynyt) adrenaliini virtasi suonissa, mutta en voinut ulospäin sitä näyttää, sillä muutenhan pelottava ryhmävastaava olisi saanut tietää, että olin katsellut viestejä työajalla.

Jotenkin en pystynyt uskomaan ollenkaan, että olin päässyt sisälle. Soitin äidille, että tarkistaisi netistä sisäänpäässeiden listan. Nimeni oli siellä. Töistä päästyäni kirjauduin verkkopankkitunnuksilla yhteishaun sivuille. "Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma: Hyväksytty" En vieläkään voinut uskoa. Oli pakko lähteä Hervantaan kämpille tutkailemaan saapunutta postia... Siellä se oli... PAKSU kirjekuori.... Tai oikeastaan se oli enemmänkin säkki. Sen näkeminen lohdutti. Ehkä se ei ollukkaan mikään tietokonevirus joka laittoi mun nimen nettiin...  Ehkä mä olinkin oikeasti päässyt lääkikseen!